perjantaina

Onnea!

Onnea Saara-opellemme hyvän kokoisesta pojasta!Toivoo koko luokka!

Sitten muita asioita. Koulumme joulujuhla on 16.12.2011! Tervetuloa katsomaan!
 Sara

Haravointipäivä

Meillä oli haravointipäivä 26.10. eli keskiviikkona. Aloitimme haravoinnin ruokailuvälkän jälkeen (n. kello 10.45) Haravoimaan sai tulla vanhempia, mummuja ja pappoja. Kyllähän niitä haravoitsijoita tuli. Meiän luokalla oli oma alue, mikä saatiin hyvin ja ajoissa siivottua. Sinin äiti, Virpi, tuli auttamaan meitä. Haravoinnin aikana sattui yksi vahinko. Samuli ja Joona oli haravoimassa, kun Samuli vahingossa tökkäs Joonaa silmään haravalla. Mutta silmä on kunnossa. Anteron ja Siirin mummu, Tuula, oli paistamassa lettuja. Meillä oli vuorot, että milloin sai syödä. Alaluokka sai syödä eka, sitten keskiluokka ja viimeseks saatiin me. Viimesenä syömisessä oli se hyvä puoli, ettei tarvinnu syömisen jäälkeen mennä haravoimaan. Paikat oli ainaki joillaki kipeenä. Mutta pihasta tuli siisti.

Pilvi

tiistaina

Lukupuu

Meidän luokan seinälle on siis tullut lukupuu. Siinä on jokaisella oma oksa jonne sitten lisätään lehtiä. Ja jos oksasta loppuu tila niin sitten vaan pidennetään oksaa. Lehdessä lukee sitten tietoja mm. kirjailija, kirjan nimi, minkälainen se oli ja kuka luki sen. Lehti väritetään kirjan mukaan. Tietokirja väritetään ruskealla, kaunokirja vihreällä ja sarjakuvakirja oranssilla. Aku ankka lehtiä ei saa silti lisätä puuhun, koska ne ovat niin ohkasia. Taskukirjat voi kyllä lisätä. Hyviä lukuhetkiä!  


Sini

Koulua...

Nyt on koulua menny jo kolmatta vai neljättä viikkoa..? Ei enää itekkää tiiä... koulupäivät menee aika hitaasti ja vähä tylsää on. Onneks näkee kavereita:)

Kerhoja alkaa maanantaina ja tiistaina. Maananataina on liikunta/bändikerho, jota pitää Marja. Liikuntakeroa on joka toinen maanantai ja bändiäki joka toinen viikko, kuten varmaan älysitte:) Ja tiistaina on käsityökerho jota pitää Paula. Eipä nyt mitää ihmeellistä oo tapahtunu. Eipä varmaa muuta:)

Pilvi

Korkeuhyppypatjat koululle

Korkeushyppypatjat tuotiin koululle viime viikon perjantaina Laasalan lakkautetulta koululta. Maanantaina patjoja ei oltu vielä laitettu, mutta seuraavana päivänä ne jo oli valmiina. Aamulla patja oli märkä ja siinä ei hypitty, mutta jo seuraavalla välkällä siinä hypittiin, vaikka se oliki vähä märkä. Kolmannen tunnin välkällä minä, Sara, Sini ja Helmi mentiin poikien kaa patjalle, kun se oli alkanut jo vähän kuivua. Mutta sittenhä alko heti sataa! Ei se meitä kumminkaan haitannut. Sukat oli märät ja vähä vaatteetki mutta ei ollu enää ku kaks tuntia.

Tässä kuva ”uudesta” korkeushyppypatjasta:


Pilvi

Museoreissu Nelimarkkaan ma 22.8.

Museo. No mennään suoraan asiaan. Ensin katselimme Nelimarkka näytelyn ja meille kerrottiin siitä kaikenlaista tietoa.

Tämän jälkeen menimme residenssiin tekemään paperia suomalaisten taitelijoiden ohjaksessa. Se olikin päivän paras juttu.

Sitten juotiin ja syötiin pullaa ja meuhua   Ja päivän päätteeksi sitten katsottiin paperinäyttely ja käytiin ulkona katsomassa maataidetta.



Tiia

perjantaina

Eka päivitys uuteen lukuvuoteen


-Ja sitten alotetaan tunti! Nämä sanat tervehtivät meitä taaas tänä aamuna, kun ikuisuudelta tuntuneen kouluviikon jälkeen aloitimme taaas koulupäivän. Tähän kerkesi jo tylsistyä, vaikka itse olen ollutkin vasta muutaman päivän koulussa sairastelun takia. Se oli sellaista ärsyttävää syysflunssaa, joka tarttuu meihin kaikkiin.

Mutta oho, nyt taisi iskeä toisenlainen tauti, eräänlainen höpöttelutauti. Nyt on nääs niin huonosti, ettei koko koulunalkuviikolla ole tapahtunut MI-TÄ-ÄN merkittävää. Koulukuvaukset oli, tuli ja meni muutenkin normaalisti. Eli ihan turha blogikirjoitus oikeastaan, eikö vaan? Tämä tuntuu varmaan hirveän sekavalta kirjoitukselta. Miksikö? Siksi, että koko ajan höpöttelen ja toistan samaa asiaa, eli sitä että mitään asiaa ei ole!!!

Mutta onneksi pian edes tapahtuu jotain mukavaa. Ensi maanantaina nimittäin koulumme 3-6 luokkalaiset tekevät retken Nelimarkka-museoon! Jippiiijajei, vihdoinkin jotain piristystä tylsiin päiviin! Siitä saattaa tulla jotain päivitystä tännekkin. Kuvistunnilla ollaan tehty omakuvia ja hiilellä käsiä ja metsäneläimiä. No, ei kai minulla sitten mitään muuta ollut... Ei kai?

Kirj. Aino

Arpaistenreissu 31.5-1.6.2011

Koulumme teki luokkaretken arpaisten kämpälle metsän keskelle. Olimme siellä yötä. Lähdimme koululta klo.10:45 kolmella taksilla. Sitä ennen meillä ehti olla kaksi koulutuntia, eli lähdimme ruokailun jälkeen. Matka oli aika lyhyt, ja jo pian olimme perillä Haasianahossa, josta lähdimme patikoimaan kolmen kilometrin matkan Arpasten kämpälle.




Matka ei tuntunut kyllä kovin pitkältä. Matkan aikana pidimme evästauon.Ihmeen hyvin eväät maistuivatkin, vaikka koululla oli ollut ruoka ennen lähtöä. Perillä Arpaisilla haimme äkkiä tavarat 600 metrin päästä taksilta, ja sitten vain äkkiä etsimään hyvä telttapaikka! Telttojen pystytyksen jälkeen vietettiin vapaa-aikaa muunmuassa kalastellen ja hulluillen. Söimmme lettuja, makkaraa ja voileipää. Klo.18:00 alkoi vanhempien vierailuaika, ja jotkut olivat ottaneet koirankin mukaan :)

Kun vanhemmat lähtivät kello 20:00, alkoivat jotkut olemaan jo väsyneitä. Saunottiin, ja kaikki jotka halusivat mennä kalastamaan saivat lähteä tulosuuntaan päin järvelle. Ne, jotka lähtivät jäivät kyllä paljosta paitsi! Ja oikeastaan myös ne jäivät paljosta paitsi, jotka eivät lähteneet. Sattui näet niin, että eräälle 5-luokkalaiselle tuli iso haava jalkaan. Jalan sitonut Saara-ope sanoi, että jos haava olisi ollut vähänkin syvempi, olisi lähdetty lääkäriin :O Onneksi ei kuitenkaan jouduttu.

Mutta senkin jälkeen vielä tapahtui: Melkein heti, kun jalka oli sidottu, tuli eräs onkimassa ollut tyttö järveltä päin käsissään V-A-L-T-A-V-A ahven! Se painoi 1kg 700g, ja oli n.25cm pitkä! Okeasti hiljaisuus olisi ollut klo.23:00, mutta kalaa "juhlittiin" vielä pitemmällekkin ;) Kun kala paistui, keksimme siitä tälläisen laulun (sävel Pojun Poika saunoo-biisistä):




Nyt kala kuolee,
se perataan se paistetaan se syödään,
ja sitten juhlitaan,
kala on saatu kiikkiin!

Nyt kala paistuu,
se perattiin se paistetaan se syödään,
ja sitten juhlitaan,
kala on tullut kotiin!

Sen jälkeen syötiin tietysti kala, ja sitten piti jo nuorempien (1-2lk ja 3-4lk) mennä omiin telttoihin nukkumaan. Isommat saivat vielä valvoa. Aamupala oli jo klo.08:00, joten piti herätä aikaisin. Söimme aamupalan, ja lähdimme patikoimaan n. klo.10:00.

Oli tosi hauska reissu, ainut huono puoli oli se, että se kesti niin vähän aikaa ;)

Vierailevana kirjoittajana Aino (tuleva viidesluokkalainen)

maanantaina

Jännä päivä Ähtärissä

Ähtärin eläinpuisto
Olimme Ähtärin eläinpuistossa 9.5. Ennen lähtöämme söimme puuroa. Eläinpuistossa näimme karhuja, suden, ilveksen, lumileopardin, lintuja ja paljon muita hienoja eläimiä. Siellä oli ihan mukavaa. Lumileopardille annettiin ruokaa ja hän hyppäsi sen kimppuun. Siellä oli kaksi sammakkkoa jotka paritteli.
Sinisorsa
Karhuja

Kylpylähotelli Mesikämmen
Eläinpuiston jälkeen menimme uimaan kylpylähotelli Mesikämmeneen. Siellä oli ihan kivaa. Poreallas oli paras. Sauna oli mukavan lämmin. Olimme kotona vähän myöhemmin kun normaalisti, mutta ei se haitannut. Se oli hauska päivä.


Tekijä: Joona 
Kuvat: Niina

Viestikarnevaalit

Torstaina koululta lähti kolme oppilasta (keskiluokasta Pilvi ja Helmi ja yläluokasta Niina) Kuortaneelle viestikarnevaaleihin. Meidät vietiin ensin kirkolle ja sieltä lähdettiin linkalla Kuortaneelle muiden koululaisten kanssa. Kisapaikalla saatiin odotella lähes kolme tuntia, ennenkuin viestit alkoivat.

Viestijoukkueessa oli kuusi juoksiaa, me kolme ja loput kolme kirkolta. Pilvi juoksi aloitusosuuden ja seuraavana matkaan lähti Helmi. En muista mikä tilanne oli vaihtoon tultaessa, mutta aikalailla kärjessä oltiin kokoajan. Juoksin ankkuriosuuden ja toin loppujenlopuksi joukkueen kolmannelle sijalle. Joukkueita oli 17 ja pronssia tuli, kiva reissu oli! (:

T: Niina

perjantaina

Tansania

Tämä teksti on yhtä meidän tehtävää varten tehty. Siinä me katsottiin you tubesta videoita ja seikkailtiin Tansanian kylässä Unicefin kanssa! Linkit löytyy meidän luokan peda netin sivuilta Linkkejä- osiosta.

Tansaniassa on TOSI huono mahdollisuus terveeseen elämään. Sairaukset, huonot vessat, likainen vesi, köyhyys ja ”huono” ruoka ovat vielä ongelmana Tansaniassa.

Kaikkien lapsien pitäisi saada käydä koulua, vaikka kyllä minä ymmärrän senkin että lapsia tarvitaan myös kotona. Kouluja pitäisi olla enemmän, koska silloin koulumatkat lyhenisivät ja aikaa olisi kouluun ja kotitöihin. Minä tykkään siitä, että kouluissa ( harvoissa kouluissa) on terveydenhoitoa, koska sillä lapsiahan kuolee tosi paljon.

Sairaudet ovat TODELLA SUURI ongelma Tansaniassa! Edes tavallisiin sairauksiin, kuten kuumeeseen tai oksennustautiiin (yms.) ei ole sopivia lääkkeitä kaikkilla ja se on VÄÄRIN!

On hyvä, että Unicef auttaa Tansanian asukkaita monella eri tavalla, kiitos siis siitä heille!

P.s Muistakaa, että tekin voitte auttaa heitä! ( ihan ku jostain mainoksesta :)...)

T: Maria

Navettareissu

Meidä koulu kävi 18.3.11 navetassa, mutta siellä ei ollut lehmiä. Se on pihatto navetta ja siellä on lypsymonttu. Navetta ei ollut vielä valmis. Sen pituus on 61m. Siellä on yläkerta. Yläkerrasta tulee toimisto. Sinne mahtuu 60 lypsettävää lehmää. Siellä oli avajaiset viime viikolla. Siellä on ruokakioski ja rapsuttaja.

Antti

Vuorenmaan reissu 20.3.11

Me oltiin Vuorenmaassa. Sielä oli hauskaa. Koko koulu oli mukana. Sää oli ihan hyvä.

Mä laskin laudalla. Kaaduin pari kertaa boxissa (isoin hyppyri), mutta se oli sen arvosta.

Laskettiin me myös mehtissä, sielä oli hauskempaa kun normaali rinteillä. Olihan se vaikeeta, mutta hauskaa ainakin oli.

Me syötiin makkaraperunoita. Ne oli tosi hyvän makusia. Sieltä sai myös karkkia, jota mä ostin PALJON.

T:Jonne

Käsityökoulu

Käsityökoulussa tuunasimme vaatteita. Minä olin jo silloin saanut kaikki vaatteeni tuunattua, joten autoin kaveriani, sen takia, koska kaverini oli auttanut minua. Minä olin tuunannut siellä yhden T-paidan, pitkähihaisen ja housut. Se oli todella hauskaa. Kaverinikin sai kaikki vaatteensa valmiiksi. Seuraavana työnä teemme pumpulipussin.

Heidi 5lk

Viimeinen hiihtolenkki 25.3.11

Meidän luokan hiihtämiset päättyivät tänään noin kolmen kilometrin lenkkiin.

Oli kyllä aivan mahdoton keli hiihtää! Tai no, ei se aivan mahdoton ollut, koska me hiihdimme sen.:) Satoi lunta aivan kamalasti ja tuuli oli kova. Kamalin hiihtokertani ikinä! Ja väsyttävin!

Huumoria tarvittiin, että selvittiin. Onneksi meidän ei tarvitse enää hiihtää tänä talvena. Heippa hiihtoladut!

Martta

Tämä viikon jutut tiivistettynä yhteen tekstiin

Tällä viikolla me teimme Osuuspankin kilpailun töitä maanantaina ja tiistaina. Keskiviikkona aloitimme projektin koulun pihasta. Siinä pitää miettiä, että jos koulun pihaan tehtäisiin muutoksia niin mitä ne olisivat. Suunnitteilla on vaikka ja mitä.

Tänään perjantaina lopetimme hiihdon. Oli kamala keli. Itse en ollut hiihtämässä koska minulla on kipeä jalka.

Tänään perjantaina jatkamme kuvis-projektia. En itse asiassa vielä tiedä mitä me tänään teemme projektissa :D On ollut IHAN hyvä viikko! Viikonlppu tulee taas joten ”Heihei kaikki lapset!”

Sara

keskiviikkona

Oi, sitä hiihtopäivää...

Oi, sitä ihanaa hiihtopäivää, kun me koulussa hiihdettiin. Hikihatussa, sukset suti, ja kaikilla oli hymy suus- Ketä minä oikein yritän huijata? Meinaan, luulitko tosissasi, että me olisimme nauttineet hiihdosta, kun sen voisi sanoa erään kaverini sanoin näin: Hyvää hikistä hiihto tuntia (Lisäisin toki itse näin: Hyvää hikistä ja inhottavaa hiihtotuntia.). En voi millään hyvällä sanoa, että olisimme jossain kohtaa nauttineet hiihdosta. Tai ehkä se joskus näytti siltä, mutta usko pois, se oli pelkkää huijausta... Hahhah. No niin, seuraavaksi varmaan ihmettelette, miksi kirjoitin tätä? No, sehän oli ihan tämän blogin sivutilan tuhlausta, HAHHAH! No ei nyt, syy oli yksinkertaisesti se, etten jaksanut mennä välitunnille, mutta on minulla oikeastikkin jotain kerrottavaa. Tänään on viimeisiä kertoja, kun koulussa hiihdetään! JESS, JESS!!!

No niin, juhlistamme tämän päättämistä menemällä metsään laskettelemaan, ja meikäläinen on 100% varma että kaatuu jollakin tavalla, tai sitten pysyy pystyssä, päätä itse, mitä uskot jos en tule tänne sitä enää kertomaan... Muistinpa juuri yhden viimevuoden tapahtuman... Se tapahtui, laskettiin koulussa iso mäki alas. Tai ainakin minusta se tuntui isolta. Kuitenkin, siinä kävi niin, että ehdin onnessani olla aivan iloinen, kun huomasin pysyväni pystyssä. MUTTA kun pääsin melkein alas, kaaduin jotenkin salaperäisesti ja tein oudon kuperkeikan suksien kanssa. Lopetan kuitenkin ennen kuin alan kuulostaa joltalkin ihmeelliseltä höpöttäjältä, joka vain pälättää kaikesta joutavasta, ja saa toiset hermostumaan... No niin, menen... Moi... Heippa... Nyt menen, ihan varmasti... Nyt!!! Okei, nyt menen hei hei.

LAURA KUITTAA-

Ps. Älkää ottako noita alkusanoja henkilökohtaisesti.

tiistaina

Hyvä kouluviikko

Viikko 11 oli mukava viikko, koska vain maanantaina ja tiiastaina oli kunnon koulua.
Keskiviikkona käytiin navetassa ja huhheijaa miten suuri se oli. Kävimme kiertämässä sitä ja navetan isäntä opasti meitä.

Torstaina oli koulujenväliset hiihtokisat ja mitalisateessa kastuttiin. Meni aika hyvin. Sääkin oli mahtava. Ja luistaaaa!
Perjantai oli ihan huippu päivä! Mentiin Vuorenmaahan laskettelemaan JEE! Ja kivaa oli. Ei mennyt luita poikki.

Retkistä on tullut ja tulee vielä tarkempia tarinoita.

Tiia

Hiihtokilpailut

Luokastamme lähti torstaina koulujen välisiin hiihtokisoihin kolme oppilasta. Kisat pidettiin Soinin kirkonkylällä, tutussa paikassa. Luokallemme tuli yksi kultamitali, sekä kuudes ja kahdeksas sija. Muiltakin luokilta lähti oppilaita kisoihin, ja koko kouluun tuli mitaleita yhteensä neljä. 

Niina

Ideoiden monet kasvot -Ovatko ne välttämättä järkeviä?

Kuunneltuani hetken opettajan puheita, tajusin että kyseessä on eräs Aasi, Porkkana ja Keppi juttu- se EI ole ruumiillista kidutusta. No niin, arvatkaas mistä tällä kertaa on kyse? No, ette tietenkään arvaa, kun en ole edes kertonut mihin asia liittyy. Kyseessä on JÄLLEEN kerran jonkinlaista turhaa urputusta käsialasta tai sen semmoisesta

Mistä ihmeestä minä nyt tiedän tarkalleen, mistä? Epäilen että opettajien pitää määrätä tuollaisia outoja asioita, joista nyt kerron, jotta ne näyttäisivät edelleen johtavansa tätä paikkaa... Ouugh...

No niin, siis mitä nyt olinkaan kirjoittamassa..? Niin juu, siis se uusi sääntö... No, ei se mikään sääntö ole, vaan porkkana ja keppi juttu. Katsos, ne joiden käsialassa ei ole mitään sen kummempaa, saivat porkkanan, eli heijastimen... Ja taas ne, jotka saivat kepin, joutuvat tekemään monisteita.

Mutta, tämä on vain minun mielipiteeni, objektiivisesti ajateltuna sillä ei ole mitään merkitystä... Huoh...

LAURA KUITTAA -

Maanantai 21.3.11

Eilen oli biologia-maantietoa, matikkaa, musiikkia, liikuntaa ja kuvista.

Bimalla meillä oli ihan normaali tunti, jossa tehtiin ajatuskarttaa.

Matikassa opettelimme uuden aihee.

Musiikissa soitettiin kappaletta nimeltään My way, Minun tieni.

Liikunnalla hiihdettiin lenkki, joka ei ollut kovin vaikea.

Kuviksella teimme Osuuspankin piirustuskilpailu, niistä on tulossa hienoja. Saara esitteli meille myös toisen laisen kilpailun, johon voi osallistua.

Heidi 5lk

maanantaina

Lomapäivä

Sunnuntaina 20.3.11 kävimme Härmän kuntokeskukksessa. Siellä oli remontti ja sen takia siellä oli vain kaksi suihkua. Uima-altaita oli kaksi kappaletta ja uutena sinne oli tullut sellainen Sunny Beach. Sunny Beachillä oli hiekkaa ja erilaisia leikkikaluja lapsille.

Suuressa ja syvässä uima-altaassa oli vain uintiradat ja hyppykorokkeet. Pienessä eli lasten altaassa oli sellainen mukava pumppu, jolla pumpattiin astioihin vettä, kun astiat tulivat täyteen ne kaatuivat. Lasten altaassa oli myös ”vesipyssy”, joka ruiskutti vettä jatkuvaan menoon.

Kävimme myös syömässä kuntokeksuksen buffetista ja siellä oli laaja valikoima syötävää ja se oli hyvää. Siellä oli myös jälkiruokaa, joka oli todella hyvää.

Heidi 5lk

tiistaina

Haastattelu Anni Leppälästä

Vihdoinkin! Saimme valmiiksi viime marraskuulla tehdyn haastattelun Anni Leppästä. Se on luettavissa Oppilaiden töitä -osiossa. Menkää lukemaan!

T: Maria

perjantaina

Ensimmäinen kouluviikko hiihtoloman jälkeen

Tämä viikko on tuntunut erikoisen pitkäveteiseltä. En tiedä miksi.

Ehkä se johtuu siitä, että meillä on oikeastaan ollut vain maantietoa ja matikkaa, matikassa onneksi helppoja asioita. (huh!)

Maantiedosta sen verran, että opiskelemme Euroopan valtioita ja niiden pääkaupunkeja. Toisaalta se on kivaa, toisaalta tylsää, ainakin karttamerkit ovat tylsiä.

Osallistuimme myös Osuuspankin piirustuskilpailuun. Oman piirustuksen keksiminen on aina yhtä vaikeaa. Tänä vuonna kilpailun aihe oli: Koti on siellä missä on hyvä olla. Lisätietoja kilpailusta saa paikallisesta Osuuspankista.

Martta

Lomallee! (:

JEEEEE!!!! Loma alkaa! Viimenen tunti koulussa ennen lomaa. Kello käy. Enää 20 minuuttia koulua! Kaheksan viikkoa meni aika nopeesti. Tässä sitä nyt istutaan ja kirjotetaan viimestä blogitekstiä ennen lomaa! Moni aikoo lasketella lomalla. Toiset taas pitävät rauhallisen kotiviikon.
Hyvää lomaa kaikki lukijat! (: T: Sara :)

torstaina

Sanomalehtiviikko

Sanomalehtiviikolla luimme Helsingin Sanomia ja sitä ennen kirjoitimme juttuja Ilkkaan, joista yllättävän monet saivat paikkansa myös paperilehdessä. Jutuista melkein kaikki pääsivät lehteen. Hyviä juttuja taisi olla.

Voi sitä kirjoittamisen määrää! Tuhat merkkiä piti vähintään olla ja kaksituhatta oli sitten suurin mahdollinen määrä.

Uurastaminen jatkui, kun sanomalehtiviikolla luettiin Hesaria. Niin suuri koko sillä kyllä on, että lukeminen käy työstä!

Kuvistunnillakin oli sanomalehtiä täynnä. Ja englannintunnilla sama homma. Kaikilla tunneilla oli SANOMALEHTIÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!! Niin joo, paitsi matikalla.

Kaikki meidän kirjoittamat jutut löytyvät Ilkan verkkolehdestä. Tässä muutamia linkkejä:


Tiia :)

Hiihtoa ja Luistelua

Hiihtoa
Koulussa oli ensimmäisillä liikuntatunnneilla hiihtoa. Hiihto oli osan mielestä kivaa ja osan mielestä tyhmää. Me menimme hiihdossa eri pituisisa lenkkejä. Hiihdon viimeinen lenkki oli vähä yli 4 kilometriä. Hiihto päättyi ja alkoi luistelu.

Luistelu
Kaikki halusivat luistella, koska kaikki pitävät siitä. Luistelussa muistelimme ensin perusasiat. Pian aloimme pelaamaan. Ensin pelasimme jalkapalloa luistimilla, sitten me pelattiin käsillämme ja sitten vasta tuli mailat. Jääkiekkomailoilla pelasimme kuitenkin pallolla, emmekä palloa pitemmälle olla päästy. Luistelu on ollut kivaa kaikkien mielestä. Oli tyhmää, kun tuli ne 25 asteen pakkaset. Ei olla sen jälkeen päästy luistelemaan, vaan ollaan oltu sisällä ja pelattu sählyä.

Heidi 5.lk

Tavallinen koulupäivä


Tänään meillä ei tapahtunut mitään ihmeellistä ja piti tarkistaa kaikenlaisia murtolukutehtäviä.
Paitsi että oli tosi kylmä ilma. Yli -20 astetta pakkasta, ja oltiinkin välkät sisällä.

Oli mm. kuvista, englantia, uskontoa ja mitä meillä nyt olikaan. Kuviksessa jatkoimme ystävänpäivä -töitä. Sain muuten oman työni valmiiksi. Siinä oli kuva maapallosta.

Uskonnossa oli tavallista tehtävien tekemistä ja kappaleiden lukemista, mikä on välillä pitkästyttävää.

Matematiikan tehtäviä täytyi korjata ja se oli aika tylsää. Matematiikka alkaa jo tulla korvista :) .

Pian alkaakin jo hiihtoloma !!!!!!!!!!!!!! JEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

Martta

Vihreä lippu -teemapäivä

Keskiviikkona 2.2.2011 oli Vihreä lippu -teemapäivä, jonka teemana oli "Muistetaan toinen toista". Siellä oli erilaisia pisteitä, joissa koululaiset kiersivät ryhminä.

Pisteitä oli seitsemän. Oli mäenlaskua, ulkoleikkejä, lintubongausta, lajitteluleikkejä, kahdenlaista askartelua ja mehua ja piparia. 

Minä vedin Martan ja Ainon kanssa ulkoleikkipaikkaa ja siellä sitten pari tuntia leikittiin. Leikkejä oli mm: polttopallo, tervapata ja töpselihippa.

Ryhmiä oli kuusi. Raatilaisten tehtävä oli valita ryhmät. Tai no minä ja Martta ne valittiin. Se ei ollut helppoimmasta päästä hommia!

Tiia

Maanantai 31.1.11

Maanantaina me opiskelimme kaikenlaista murtoluvuista äidinkielen kielenhuoltoon.Joskus murtoluvut ovat harvinaisen tylsiä ja niitä ei jaksaisi opiskella.

Musiikkia ei ollut jostain kumman syystä. Ainakin se oli tänään tylsää. Bändiharjoitukset menivät sivu suun.

Liikunnassa on hiihtoa vielä noin kaksi viikkoa. Tänään hiihdimme noin kolmen kilometrin lenkin. No ei tänään tapahtuunut mitään ihmeellistä, joten taidan lopettaa tähän.

Martta, Tiia, Heidi