Anni Leppälä on Vuoden 2010 nuoreksi taiteilijaksi valittu valokuvaaja. Me olimme haastattelemassa häntä viime vuoden marraskuun alussa.
Anni Leppälä kuvaa yleensä ihmisiä, joiden kasvot on peitetty jotenkin. Näin sen takia, ettei näitä ihmisiä voisi tunnistaa. Vaikka valokuvien tapahtumat ovatkin suunniteltuja, on kuitenkin valaistus aina luonnosta. Annin omat sivut läytyvät täältä: www.annileppala.fi. Siellä on myös kuvia nähtävillä.
-Minkä ikäisenä aloitit valokuvaamisen
Kuvaamisen ”kunnon kameralla” Anni aloitti aika myöhään, lukion ensimmäisellä. Sitä ennen hän oli kuvannut kertakäyttökameran tyylisellä kameralla. ”Niin, se oli varmaan lukion oisko se ollu ekalla, kun mä lainasin sen järjestelmäkameran ja otin osaa sellaseen kurssiin, mikä meille järjestettiin lukiossa”, kertoi Anni meille. ”Se oli ihan perus mustavalkovalokuvauskurssi. Oikeestaan sitten sen jälkeen musta tuntu että se on tosi kiinnostavaa ja sit mä jatkoin sitä niinku harrastuksena”, kertoi Leppälä. Silloin hän alkoi kuvaamaan esim. kavereita, perhettä ja muuta sellaista, mitä sen ikäiset kuvaavat.Vasta myöhemmin hän tajusi, että valokuvauksen ei tarvitse rajoittua pelkkään lähipiiriin.Anni oli silloin 16-vuotias. Kun Anni meni opiskelemaan 19-vuotiaana valokuvausta, hänellä oli paljon opeteltavaa, sillä ei ollut kuvannut kuin vähän aikaa.
-Mitä sinä teet normaalina työpäivänä?
Annilla ei ole oikeastaan tavallista työpäivää.Valokuvaajan työ on monipuolista ja kiireistä. Näyttelyihin ja valokuvakirjoihin menee hänellä paljon aikaa. Myös kaikkissa sähköposteissa ja muissa posteissa menee paljon aikaa. Myös museoihin yhteydessä olemiseen menee aikaa. Eli yleensäkin hyvin monipuolisia työpäiviä.
Hän kuvaa myös lomalla. Kun on aikaa ideoita alkaa kehittyä.
”Siinä elää ihan omaa elämäänsä ja sen näkee itekki vasta sitte ku se on valmis”, hän kertoo.
-Mikä sua kiehtoo tässä valokuvaamisessa?
Hän tykkäsi silloin jo kun oli kirjoittanut ylioppilaaksi, siitä että valokuva oli tavallaan pysähtynyt hetki. Kiehtovaa siinä on myös se, että se on joku asia menneestä. Siinä pystyy myös yhdistämään mielikuvitusta ja todellisuutta. Myös valokuvassa esiintyvä aika on Anni Leppälän mielestä kiehtova asia. Näiden asioiden lisäksi värit ja muut visuaaliset asiat kiehtovat Anni Leppälää.
-Mistä sä saat ideat niihin kuviisi?
” Joskus mulla saattaa olla joku lähtökohta, joku paikka mihin mä haluaisin mennä kuvaamaan ja sit mul on joku malli, mun pikkusisko on usen mun malli tai sit mun joku hyvä ystävä. Tai sitte voi olla joku esine kuten lampunvarjostin nii se voi olla semmone konkreettinen lähtökohta”, hä vastasi meille.
Vinkkejä aloittelijalle
Anni Leppälä kehottaa harjoittelemaan ahkerasti ja olemaan kärsivällinen. ” Mäkin usein ku mä kuvaan niin mä otan monta kuvaa yhestä kohteesta ja sitte mä valitsen myöhemmin, mikä niistä on mun mielestä paras kuva”, hän kertoo. Hänen mielestään ei ole oikeaa tai väärää tapaa ottaa valokuvaa. Paras tapa oppia on se, että vietät aikaa sen asian kanssa. Pitää myös olla innostunut valokuvaamaan. Ja aina voi palata siihen paikkaan ottamaan kuvia uudestaan.
Artikkeli: Maria, Sara ja Tiia
Kuva: Maria
Ystävyys- töitä
Ystävänpäivän aikaan teimme tällaisia kuvistöitä. Aiheena oli ystävyys. Myös eskarit olivat mukana tekemässä töitä.
Peilin tekijöitä teknisessä käsityössä
Me (pojat ja minä) ollaan tehty peilejä jo tosi kauan. Me saatiin jostain peilin palaset ja sen jälkeen meidän piti suunnitella millasen peilin me haluttiin tehä. Kaikki vaan sutas ne piirestukset... Sen jälkeen alkoi rankka mutta mukava työ. Me tehtiin kaikkea siistiä paperimassalla. Se oli ihan kivaa, mut siinä kesti tosi pitkään... Mut nyt ne komeilee kaikki valmiina tuolla yläkerrassa. Jotkut on vieny omansa jo kotiin. Tässä vielä kuvia peileistä.
Ensimmäisenä vesivärityöt teemalla ilo ja suru eli työt muodostavat parin, toisen ollessa ilo ja toisen suru (ylempi yleensä ilo ja alempi suru).
