Oi, sitä ihanaa hiihtopäivää, kun me koulussa hiihdettiin. Hikihatussa, sukset suti, ja kaikilla oli hymy suus- Ketä minä oikein yritän huijata? Meinaan, luulitko tosissasi, että me olisimme nauttineet hiihdosta, kun sen voisi sanoa erään kaverini sanoin näin: Hyvää hikistä hiihto tuntia (Lisäisin toki itse näin: Hyvää hikistä ja inhottavaa hiihtotuntia.). En voi millään hyvällä sanoa, että olisimme jossain kohtaa nauttineet hiihdosta. Tai ehkä se joskus näytti siltä, mutta usko pois, se oli pelkkää huijausta... Hahhah. No niin, seuraavaksi varmaan ihmettelette, miksi kirjoitin tätä? No, sehän oli ihan tämän blogin sivutilan tuhlausta, HAHHAH! No ei nyt, syy oli yksinkertaisesti se, etten jaksanut mennä välitunnille, mutta on minulla oikeastikkin jotain kerrottavaa. Tänään on viimeisiä kertoja, kun koulussa hiihdetään! JESS, JESS!!!
No niin, juhlistamme tämän päättämistä menemällä metsään laskettelemaan, ja meikäläinen on 100% varma että kaatuu jollakin tavalla, tai sitten pysyy pystyssä, päätä itse, mitä uskot jos en tule tänne sitä enää kertomaan... Muistinpa juuri yhden viimevuoden tapahtuman... Se tapahtui, laskettiin koulussa iso mäki alas. Tai ainakin minusta se tuntui isolta. Kuitenkin, siinä kävi niin, että ehdin onnessani olla aivan iloinen, kun huomasin pysyväni pystyssä. MUTTA kun pääsin melkein alas, kaaduin jotenkin salaperäisesti ja tein oudon kuperkeikan suksien kanssa. Lopetan kuitenkin ennen kuin alan kuulostaa joltalkin ihmeelliseltä höpöttäjältä, joka vain pälättää kaikesta joutavasta, ja saa toiset hermostumaan... No niin, menen... Moi... Heippa... Nyt menen, ihan varmasti... Nyt!!! Okei, nyt menen hei hei.
LAURA KUITTAA-
Ps. Älkää ottako noita alkusanoja henkilökohtaisesti.