maanantaina

Puolet jännästä viikosta takana

 Maanantai 13.9

Maanantaina oli eka tunti biologiaa ja sillo me palautettiin ”kokeet” eli aikajanat. Siihen piti kirjottaa  ja laittaa oikeaan kohtaan maapallon historian tapahtumia. Aikajanaan merkittiin mös millon ne tapahtuivat.
Meillä oli samalla tunnilla vielä VL eli Vihreä Lippu kartoitus, sillon me (Sara, Niina, Tiia ja Maria) mietittiin kysymyksiä Hanskille (Talonmies) , Pirjolle (Keittäjä) ja Jonnalle (Laitoshuoltaja).

Tokalla tunnilla oli matikkaa, kutoset teki kertaustehtäviä ja vitoset opeteltiin uutta asiaa eli peilaamista.

Kolmannella tunnilla oli musiikkia. Me soitettiin Juice Leskisen Viidestoista yö ja sitten me soitettiin Lapin kesä -biisi.

Neljäs tunti oli liikkaa, me pelattiin jalkkista. Tytöt vastaan pojat - peli oli tosi epätasainen (11-1 tytöt hävis) joten sekotettiin joukkueita. Se oli kivaa mutta rankkaa.


Vikalla tunnilla oli eskareiden kaa tunti. Me tehtiin syystauluja. Tässä vähän kuvia valmistuneista töistä.



 Tiistai 14.9

Eka tunti oli uskontoa, me tarkistettiin tehtäviä ja luettiin uusi kappale joka kertoi pojasta joka esitti sairasta koska koulussa oli uimakoulu ja hän ei osannut uida. Se oli ihan kivaa.

Toka tunti oli matikkaa, kutoset tarkisti kertaustehtäviä ja vitoset opetteli yhdenmuotoisuutta.

Kolmas tunti oli kiva sillä, meillä oli VL :ää. Me tehtiin niitä haastatteluja oikein urakalla ja saatiin ne valmiiksi. 

 Kaksi viimeistä tuntia oli historiaa ja enkkua (ei mitään erikoista)

T: Maria ja Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti